Tekstit

Kuvataiteen sivuainevuoden tuotoksia

Kuva
Kuvataiteen sivuaivuainevuoden tuotoksia Sivuainevuoteni loppuproduktion tein puupiirrosten parissa. Yksittäisinä kursseina suoritin elävänmallin veistokurssin, joka täsä tapauksessa oli kuolleen mallin veistoa, sillä veistimme jo edesmenneen laulajan Leonard Cohennin muotokuvat. Toisen yksittäisen kurssin kävin maalauksen parissa, jossa tein eritoten omakuvia. Ihmisten maalaaminen ei ole itselle luontevinta, mutta omakuvien tekeminen ja itsetutkiskelu tuntui ajalle sopivalta. Ihmisten kuvaaminen oli hyvä haaste, jälleen yksi kynnys, jonka ylitin. Alla joitakin viimevuoden tuotoksiani. Leonard Cohenin muotokuva, karkea valkosavi   "Kärsiviä lapsia veneessä" akryyli mdf-levylle Kevättä kohti, omakuvasarja, akryyli mdf-levylle surrealistinen asetelma, akryyli mdf-levylle   Puupiirroksistani oli näyttely sivuainevuoden päätteeksi Lapin Yliopiston galleria Kopiossa keväällä 2018. Rakensin näyttelyä varten galleriaan mustat seinät, maalaama...

Kuvataiteen sivuaine

Suoritin vuonna 2017-2018 Kuvataiteen sivuaineen. Tein yksittäisiä kursseja kuvanveistoa ja maalausta, keskittyen kuitenkin eritoten grafiikkaan, tarkemmin puupiirrokseen. Sain kipinän puupiirrokseen jo grafiikan peruskurssilla, ja nyt koin loistavan tilaisuuden syventää oppimistani tekniikan saralla.  Kuvataiteen sivuaineen käyminen oli eritoten kasvattava kokemus. Se haastoi ajattelemaan, opetti seisomaan omien teosten takana, perustelemaan miksi teen mitä teen. Kuten eräs opettajani osuvasti totesi, me opimme kiipeämään vuorelle, vain hypätäksemme ja pudotaksemme huipulta aina uudestaan. Jos emme hyppää, ohjaajamme töytäisevät meidät alas. Riittävästi kiivettyämme ja hypättyämme kenties joku meistä saa siivet ja lähtee lentoon. Kitytettynä vuosi opetti rohkeutta tehdä. Aina ei voi onnistua, mutta jos työskentelyä jatkaa johdonmukaisesti, on luultavaa, että joskus onnistuu.  Kuvantekijänä olen vasta alussa, ja kasvatan omia siipiäni. En kuitenkaan enää pelkää lentäm...

artist statement

Taiteentekijänä olen mielestäni vielä hyvin keskeneräinen. Lapsuuden innostus unohtui, kunnes lukion vaihto-oppilasvuotena sain tarvitsemaani potkua tekemiseen. Tällä hetkellä maalaus, piirustus ja grafiikka ovat lähimpänä sydäntäni. Taide on ollut minulle ennenkaikkea itseilmaisua; se on tunteiden käsittelyn ja ilmaisun väline. Koen taiteentekemisen paitsi flowta tarjoavana mielekkäänä toimintana mutta myös terapeuttisena tekemisenä. Toisinaan lataan teoksiin merkityksiä, jotka eivät avaudu kuin kenties minulle itselleni.. Tekeminen on minulle hyvin henkilökohtaista. Ihailen Särestöniemen värien käyttöä, Chagallin ilmaisua, tarinallisuutta ja symboliikkaa, sekä Van Goghin siveltimen vetoja. Minua kiehtovat ekspressiiviset ja symboliset työt, mikä näkyy myös omassa tekemisessäni. Taiteessa sytyttävät vahvat värit, muodot ja kontrasit, sekä jonkinlainen esittävyys. En pidä liian siloitellusta taiteesta, vaan teoksessa tulee näkyä jokin särö: On se sitten näkyvissä aiheessa tai...

plastinen sommittely

Kuva
Itselleni ominaisinta on työskennellä kaksiulotteisella pinnalla, mutta plastisen suunnittelun kurssilla innostuin jonkin verran kolmiulotteisuudestakin. Kolmiulotteisessa työskentelyssä työskentelin itselleni epätyypillisesti abstraktien muotojen parissa. Työskentelyssä kiinnosti materiaalin tarjoamat mahdollisuudet ja rajat. Toisaalta pidin materiaalin luonnollisista väreistä ja eri savilajien sekoittelusta, mutta kokeilin myös erilaisia lasituksia ja maaleja.

mustetyöt

Kuva
Viimeisimpänä olen innostunut maalaamaan musteella. Työskentely on vielä harjoittelun omaista, mutta olen kuitenkin joitakin töitä saanut aikaiseksi. Muste paperille 19x19cm, 2016 Muste paperille A2, 2016 Muste, hiili ja lyijykynä paperille A3, 2017 Lijykynä paperille A3, 2017

Tilaustyöt

Kuva
Tämä on ensimmäinen akryylimaalaus jonka olen tehnyt tilauksesta. Työ on tehty valokuvan pohjalta, mutta sisältää pieniä muutoksia. Akryyli kankaalle 38x46cm, 2016. Tähän hevostyöhön sain muutoin vapaat kädet, mutta hepparotu oli määritetty.  Vesi- ja peitevärit paperille A2, 2015. Tämä työ syntyi valokuvan pohjalta. Lyijykynä paperille A3, 2015. Vasemmalla: Tähän työhön sain aiheeksi vanhan auton. Sain käsiini sanomalehtiä 1900-luvun alkupuolelta, joista etsin inspiraatiota ja malleja. Muste paperille A3, 2017. Oikealla:  Tähän heppamaalaukseen sain mallikuvan tietystä hevosesta, mutta muutoin vapaat kädet. Muste paperille A3, 2016.   Vasemmalla: Tämä ei ole varsinainen tilaustyö, vaan työ jolla osallistuin kotikaupunkini Joensuun kesäviirikilpailuun. Mittakaava ja värien sallittu määrä oli määritelty, ja aihe oli elämää Joensuun torilla. Päädyn piirtämään torven, jonka putkisto muodostaa Joensuun vaakunan.  Värikynät paper...

akryylimaalaus

Kuva
Maaleista öljyvärit ovat minulle akryylivärejä tutummat, joskin nyt olen tutustunut akryyleihin enemmän niiden helppokäyttöisyyden vuoksi. Seuraavat suuret maalaukset sitten Englanti-vuoden syntyivät maalauskurssilla 2016. Maalauksista ylempi on taidejäljennös ja alempi muotokuva, joho kuvasin koirani. Pidän hevosmaalauksen voimakkaista väreistä ja tunnelmasta. Koiramaalauksessa puolestaan toteutin tuotoksen melko tarkasti mallikuvan mukaan, eikä siinä ole yhtä suurta ilmaisuvoimaa kuin hevosmaalauksessa. Toisaalta työ oli hyvää harjoitusta ja totuttelua taas perusmaalaukseen, ja kenties jos olisin vielä kerennyt tehdä kolmannen työn, olisin jo rohjennut tuoda siihen enemmän jotakin "omaa". Taidejäljennös, Akryyli maitokartongille 60x80cm Muotokuva, Akryyli maitokartongille 65x50cm Maalauskurssin jälkeen kiinnostus akryylimaalaukseen jäi, mutta aikaa tähän on ollut vaikea löytää. Muutamia harjoitustöitä olen silti kerennyt tekemään. Ylempi työ on sybolisti...