Artist statement
Taiteentekijänä olen mielestäni vielä hyvin keskeneräinen. Lapsuuden innostus unohtui, kunnes lukion vaihto-oppilasvuotena sain tarvitsemaani potkua tekemiseen. Tällä hetkellä maalaus, piirustus ja grafiikka, eritoten puupiirros, ovat lähimpänä sydäntäni.
Taide on minulle ennenkaikkea itseilmaisua; se on tunteiden käsittelyn ja ilmaisun väline. Koen taiteentekemisen paitsi flowta tarjoavana mielekkäänä toimintana mutta myös terapeuttisena tekemisenä. Toisinaan lataan teoksiin merkityksiä, jotka eivät avaudu kuin kenties minulle itselleni. Tekeminen on minulle hyvin henkilökohtaista. En pelkää henkilökohtaisten asioiden tuomista taiteeseen, sillä ajattelen että ajatukset ovat vain inspiraatio ja lähtökohta teokseen, mikä prosessin edetessä kasvaa itsenäiseksi teoksekseen, eikä enää ikäänkuin tarvitse lähtökohtaisia ajatuksiani "tuekseen". Pidän ajatuksesta, etä henkilökohtaisista lähtökohdista tuotettu teos alkaa "seisomaan ommilla jaloillaan", ja katsoja saa tehdä siitä taas aivan omatt tulkintansa.
Ihailen Särestöniemen värien käyttöä, Chagallin ilmaisua, tarinallisuutta ja symboliikkaa, sekä Van Goghin siveltimen vetoja. Minua kiehtovat ekspressiiviset ja symboliset työt, mikä näkyy myös omassa tekemisessäni. Taiteessa sytyttävät vahvat värit, muodot ja kontrasit, sekä jonkinlainen esittävyys. En pidä liian siloitellusta taiteesta, vaan teoksessa tulee näkyä jokin särö: On se sitten näkyvissä aiheessa tai tekotavassa. Spontaani ilmaisu kiehtoo; tahtoisin maalata isolla pensselillä suurelle paperille, vaikkakin löydän itseni liian usein syhräämästä jotakin pikkutarkkaa työtä.
Taiteentekijänä haluaisin vapautua enemmän, uskaltaa tehdä. Haluaisin kehittää ilmaisuani yhä pidemmälle, ja kehittyä enemmän ajatuksieni kaltaiseksi vapautuneemmaksi ja rohkeammaki taiteentekijäksi. Rohkeus on tekemisessä avainasemassa.
Kommentit
Lähetä kommentti