Kuvataiteen sivuainevuoden tuotoksia
Kuvataiteen sivuaivuainevuoden tuotoksia
Sivuainevuoteni loppuproduktion tein puupiirrosten parissa. Yksittäisinä kursseina suoritin elävänmallin veistokurssin, joka täsä tapauksessa oli kuolleen mallin veistoa, sillä veistimme jo edesmenneen laulajan Leonard Cohennin muotokuvat. Toisen yksittäisen kurssin kävin maalauksen parissa, jossa tein eritoten omakuvia. Ihmisten maalaaminen ei ole itselle luontevinta, mutta omakuvien tekeminen ja itsetutkiskelu tuntui ajalle sopivalta. Ihmisten kuvaaminen oli hyvä haaste, jälleen yksi kynnys, jonka ylitin. Alla joitakin viimevuoden tuotoksiani.
"Kärsiviä lapsia veneessä" akryyli mdf-levylle
Kevättä kohti, omakuvasarja, akryyli mdf-levylle
surrealistinen asetelma, akryyli mdf-levylle
Puupiirroksistani oli näyttely sivuainevuoden päätteeksi Lapin Yliopiston galleria Kopiossa keväällä 2018. Rakensin näyttelyä varten galleriaan mustat seinät, maalaamalla tuulensuojalevyjä mustalla kalustemaalilla, ja kiinnittämällä levyn rautalangoin kattoon. Ripustin vedoksia runsaasti ja mielivaltaisesti ympäri galleriaa. Käytin useita samasta laatasta tehtyjä vedoksia, muokattuani niitä kuitenkin vielä vedostuksen jälkeen, esimerkiksi lisäillen väriä ja tekstejä teoksiin. Teokset saivat tukea toisistaan. Tunnelmaa tehosti teemaan sopiva musiikki, jota sain näyttelyssä käyttää. Musiikista vastasi Artisti Rispakt, kappaleellaan Ensipsykoosi. Alla kuvia puupiirrosvedoksistani.
Teosten taustoitukseksi voisin kirjoittaa tähän vielä katalogitekstini:
Muista
hengittää
MINÄ KIELLÄN SEN.
SE ON LIIAN SUURI.
LIIAN TOSI.
SEN NIMI ON ELÄMÄ.
-
Lassi Nummi
Onko hullu se, joka uskoo tämän
maailman hulluudet vai se joka elää omassa maailmassaan? Elämä oravanpyörässä
on useille rimpuilua ja selviytymistä. Pohdin teoksissani nykypäivän ”hullua” elämänmenoa kääntämällä katseen
asioihin, jotka eivät ole hyvin.
Haen inspiraatiota erilaisista kirjoista, runoista ja
lauluista. Yhdistän niihin omia ajatuksia ja sekoittelen tekstejä luoden uusia
tarinoita, ”selviytymistaisteluja”, jotka luon kuvan muotoon. Pyrin tuomaan jokaiseen kuvaan jonkun
näkökulman tästä rimpuilusta, selviytymisestä. Selviytyminen näyttäytyy
kuvissani aina surkeana; toisinaan uhmakkaana ja toisinaan apeana,
katkeranakin. Toisinaan selviytymistarinoista välittyy suru ja mielen
järkkyminen.
Inspiraatiota muotokieleen ja symboliikkaan olen saanut
ikonitaiteesta. Rinnastamalla pyhää ja
ei-pyhää olen hakenut kontrastia ja
kärjistystä töihini. Töiden tarkoitus ei ole kuitenkaan ottaa kantaa
uskonnollisiin asioihin - Kuten eräs työni julistaa: tässä ei ole mitään pyhää.
Kommentit
Lähetä kommentti